Nelonen Median kanavilla nähdään ensi syksynä hieno kattaus kotimaisia huippuohjelmia. Kiinnostavina uutuuksina nousevat muun muassa Suurin pudottaja Suomi, jossa julkisuudesta tutut kilpailijat tekevät täydellisen elämänmuutoksen ja pudottavat kilpaa kiloja. Big Brother Suomi tekee näyttävän paluun viiden vuoden hiljaiselon jälkeen. Lisäksi kiinnostavia uutuuksia ovat mm. ympäri Suomea ABC-huoltamoilla kuvattu Tankkaustarinat sekä Yksin kotona Suomi, jossa perheen lapset jäävät pitkäksi viikonlopuksi yksin kotiin.
Ohjelmistossa nähdään tietenkin runsaasti myös vanhoja suosikkeja. Hirvensalmen Satulinna herää jälleen eloon Vain elämää -suosikkiohjelman juhlakaudella, Selviytyjät Suomi nähdään ruudussa jo syyskuussa, jolloin mittaa toisistaan ottavat julkkikset ja tavikset. Myös supersuosittu Temptation Island Suomi nähdään loppusyksyn ohjelmistossa.
Tutustu alla Nelonen Median syksyn 2019 upeaan tv-ohjelmistoon!
Iltapuvut ja smokit esiin, sillä nyt juhlitaan Vain elämään 10. kautta! Juhlan kunniaksi mukana on 8 huippuartistia!

Nyt laitetaan parhaat päälle! Vain elämää viettää 10-vuotisjuhlakauttaan! Juhlavuoden kunniaksi Satulinnan takkahuoneen pöydän ympärille kokoontuu peräti kahdeksan Suomen suosituinta huippuartistia! Suureksi tv-ilmiöksi noussut Vain elämää tarjoilee syksyllä uutta musiikkia ja ikimuistoisia hetkiä Hirvensalmen komeissa maisemissa.
Satulinnan rantasaunalla kajahtavat jälleen upeat tulkinnat, ja artistit jakavat elämäntarinoitaan yhteisen pöydän ääressä.
10. Vain elämää -kauden artistit julkistetaan myöhemmin.
Vain elämää 10. kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa.
Suurin pudottaja Suomi – julkkikset karistavat kilojaan!

Ympäri maailmaa huippusuosittu, ja jo 31 maassa kuvattu Suurin pudottaja saapuu vihdoin Neloselle! Suurin pudottaja Suomi -sarjassa kisaavat julkisuudesta tutut henkilöt. Jokaiselle heistä ylimääräisiä kiloja on kertynyt, ja sen myötä on syntynyt halu muuttaa elämäntapoja pysyvästi terveellisempään suuntaan.
Suurin pudottaja Suomen julkkisosallistujat kisaavat kahdessa joukkueessa erilaisissa kestävyyttä ja voimaa vaativissa haasteissa. Molemmilla joukkueilla on omat huippuvalmentajansa, jotka luotsaavat tiimiään kovaan treenaamiseen sekä pitävät huolen siitä, että jokainen kilpailija noudattaa juuri heille räätälöityä ruokavaliota.
Kilpailijat majoittuvat leiriviikkojen ajaksi hotelliin, jossa he oppivat laittamaan terveellistä ruokaa ja treenaavat päivittäin ilman yhteyttä ulkomaailmaan. Joka viikko osallistujat punnitaan, ja pudotusuhan alle joutuvat henkilöt, joiden paino putoaa prosentuaalisesti vähiten suhteessa heidän omaan painoonsa.
Leiriviikkojen päätyttyä kilpailijat jatkavat elämäntapamuutosprojektiaan itsenäisesti, mutta saaden tukea huippuvalmentajilta. Suurin pudottaja Suomi -finaalissa esittäytyvät lopulta huimasti muotoaan muuttaneet osallistujat.
Suurin pudottaja Suomen juontaa Riku Nieminen.
Ohjelman julkkisosallistujat julkistetaan lähiaikoina.
Suurin pudottaja Suomi alkaa syyskuussa Nelosella ja Ruudussa.
Suomen seuratuin reality tulee jo syksyllä! Kuronen grillaa pariskuntia nyt uudella saarella

Temptation Island Suomi on viiden kauden aikana noussut Suomen ylivoimaisesti puhutuimmaksi ja katsotuimmaksi realityksi. Aiemmin realitynnälkäisten on täytynyt odottaa uutta kautta aina seuraavaan kevääseen asti, mutta tänä vuonna viettelysten saari avaa houkuttelevan syleilynsä jo syksyllä!
Ohjelman kuvaukset pyörähtävät käyntiin jo heinäkuussa, ja tällä kertaa pariskunnat ja viettelijäsinkut suuntaavat uuteen lokatioon ja uusiin resortteihin. Ohjelma palaa tietyllä tapaa myös juurilleen, sillä se nähdään syksyllä Livillä, jossa myös ohjelman ensimmäinen tuotantokausi aikanaan nähtiin.
Ohjelman sydän kuitenkin pysyy paikallaan, sillä Sami Kuronen grillaa pariskuntia edelleen iltanuotiolla "hilpeiden kotivideoiden"ääressä ja jälkilöylyt heitetään tuttuun tapaan Temptation Island Suomi Extra -ohjelmassa.
Pariskuntahaku uudelle kaudelle on edelleen avoinna, ja nyt mukaan kaivataan erityisesti pidempään yhdessä olleita pariskuntia. Hakuun pääset täällä.
Temptation Island Suomi sekä Temptation Island Suomi Extra alkavat Livillä ja Ruudussa lokakuussa.
Selviytyjät saa täysin uuden twistin, kun tavikset haastavat julkkikset

Koko kevään kiivaasti puhuttanut Selviytyjät Suomi saa jatkoa jo syksyllä. Tällä kertaa viidakon valtijuudesta kisaavat sekä julkkikset että tavikset - tutut ja tuntemattomat.
Aikaisemmin keväällä julkaisimme valtavaa suosiota keränneen haun, jossa kuka tahansa pääsi hakemaan mukaan Selviytyjiin. Hakemuksia tuli huimat yli 5000, joista mukaan on nyt siivilöity kahdeksan erilaista ja hyvin mielenkiintoista kilpailijaa.
He ovat: Ärsyttäjäksi itseään kuvaileva ja omaa vaatemerkkiä luotsaava Janne Karjala Oulusta, jääkiekkokaukalosta ja Miss Helsinki -kisasta tuttu lääketieteen opiskelija Viivi Vaattovaara, tarkkuusammuntaa ja metsästystä harrastava karskinkomea Kai Fagerlund Vantaalta, tunnetun nuortenvaateketjun toimitusjohtajana työskentelevä ja syntyperältään puoliksi intialainen Inga Chaudhary Espoosta, pitkän uran finanssialalla tehnyt ja erätaidoillaan briljeeraava Kimmo Nupponen Lahdesta, vierumäkeläinen oikeuslääketieteen erikoislääkäri ja lakimies Anu Toikka, kulmikkaaksi persoonaksi itseään kuvaileva turkulainen euroviisufani Kasperi Kauppinen sekä rempseä ja suorapuheinen savolaisvahvistus Nora Kuitunen.
Tätä joukkoa lähtee haastamaan joukko julkisuudesta tuttuja kilpailijoita;
Muusikko Tommi Läntinen, ex-missi ja somevaikuttaja Sara Sieppi, ex-pikajuoksija ja valmentaja Markus Pöyhönen, muusikko ja Tiktak-yhtyeen solisti Petra Gargano, vloggaaja ja räppäri Arttu Lindeman, radiojuontaja Alma Hätönen, Sohvaperunoista tuttu partasuu Juhani Koskinen, sekä ex-keihäänheittäjä ja poliisi Taina Ojaniemi (o.s. Uppa).
Selviytyjät Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa.
Big Brother -taloon tuli yli 4400 hakemusta!

Big Brother tekee syksyllä odotetun paluun Suomeen viiden vuoden tauon jälkeen. Joukko toisilleen tuntemattomia tavallisia ihmisiä viettää yhdessä 10 viikkoa suljetuissa oloissa saman katon alla.
Julkistimme jo aiemmin tiedon, että ohjelman keskiössä oleva Big Brother -talo ei ole enää piilossa, vaan se rakennetaan Helsingin Kalasatamaan parhaillaan nousevan massiivisen REDI-kokonaisuuden alueelle.
Big Brother Suomen asukashaku sulkeutui viikonloppuna, ja yhteensä hakemuksia ehti tulla huikeat 4400.
Seuraavaksi BB-tuontanto haastattelee ison joukon mielenkiintoisia hakijoita. Kuten haun auetessa toivottiinkin, 4400 hakemuksen joukossa on ollut todella paljon erilaisia ihmisiä ympäri Suomen. Myös sukupuolijakauma oli melko tasainen, naisia 52 prosenttia, miehiä 47 prosenttia ja muita 1 prosentti.
Selkeä painotus hakijoissa oli alle 25-vuotiaissa, mutta myös 41–65-vuotiaita hakijoita oli mukavat 11 prosenttia.
"Olemme saaneet suuren määrän hakemuksia ihmisiltä, joiden ei olisi uskonut ikinä hakevankaan BB-taloon. Tähän osaltaan on vaikuttanut varmasti tauko edellisestä BB-tuotannosta ja rekrykampanjan antama viesti. Hakemuksia on runsaasti eri-ikäisiltä ja erilaisilta ihmisiltä laajalti ympäri Suomea. Talossa nähdään varmasti ihmisiä, joilla on jotain sanottavaa ja halu kertoa se myös muille", Nelonen Median kotimaisten ohjelmien päällikkö Meira Noronen sanoo.
Big Brother Suomi alkaa syyskuussa Jimillä ja Ruudussa.
"Täällä määräämme me!" Mitä tapahtuu, kun lapset jäävät yksin kotiin kolmeksi päiväksi?

Yksin Kotona Suomi on Nelosen uusi reality-sarja, joka haastaa vanhemmat astumaan mukavuusalueensa ulkopuolelle. Tässä sarjassa vanhemmat luovuttavat kaiken vastuun kodinhoidosta lapsilleen kolmeksi päiväksi ja poistuvat itse viettämään viikonloppua muualle.
Tästä eteenpäin lapset saavat määrätä ja päättää keskenään, miten pitkä viikonloppu kotona vietetään. Käytössään lapsilla on tukku rahaa ja kodin avaimet. Kuinka perheen kullannuput selviävät arkisista askareistaan ilman vanhempien valvontaa ja tukea?
Valmistuuko ruoka päivällispöytään vai syödäänkö koko viikonloppu hampurilaisravintolassa? Suunnittelevatko perheen teinit jo riehakkaita kotibileitä, ennen kuin kotiovi on edes ehtinyt sulkeutua vanhempien selän takana? Riittävätkö rahat ja ehtivätkö kaikki ajoissa kouluun maanantaina?
Nyt on vanhempien vuoro nauttia pitkästä viikonlopusta keskenään, mutta mikä heitä odottaa, kun on aika palata takaisin kotiin?
Vaikka lapset viettävät viikonlopun itsekseen kotona ilman vanhempiaan, niin heidän jokaista liikettään seurataan tarkasti kameroiden välityksellä.
Yksin kotona Suomi alkaa syyskuussa Nelosella ja Ruudussa.
"Laitetaan tankki täyteen, ja sitten kahvi ja päivän pulla, kiitos"

On olemassa yksi paikka, johon lähes kaikki suomalaiset pysähtyvät – huoltoasema! Tankkaustarinat-realitysarja kertoo ABC-liikennemyymälöiden asiakkaista ja arjesta.
Huoltoasemilla kokoontuu joka päivä suuri joukko kanta-asiakkaita. Kupposen äärellä puidaan porukalla päivän polttavia puheenaiheita. Millaista on yksityisyrittäjänä toimivan klovnin arki? Miten sujuu parisuhde, kun kaiken ajan vievät yli kaksikymmentä maatilalla häärivää eläinlajia? Mikä pulla vitriinissä olisi tänään terveellisin valinta?
Tankkaustarinat-sarja tutustuttaa myös ABC-liikennemyymälöiden henkilökunnan arkeen. Luvassa on tuhansia kuppeja kahvia, hajonneita tiskikoneita, lemuavia vessoja, kadonneita unirättejä ja tietenkin kosolti hauskoja kohtaamisia asiakkaiden kanssa.
Maailma kehäkolmosen ulkopuolella on värikäs ja täynnä omalle intohimolleen omistautuneita ihmisiä, jotka pääsevät vihdoin ääneen.
Sarjaa kuvataan kevään ja kesän 2019 aikana ABC-liikennemyymälöissä Vaajakoskella, Porissa ja Lohjalla.
Tervetuloa Tankkaustarinoiden ihmeellisen tavalliseen maailmaan!
Tankkaustarinat alkaa 29.7. Nelosella ja Ruudussa.
Jone ja tähdet tarjoaa todellisen backstage-passin huippuartistien keikkapäivään

Jone ja tähdet on Nelosen uusi sarja, joka sukeltaa suomalaisten huippuartistien keikkapäivän kulisseihin. Sarjassa Radio Rockilta tuttu Jone Nikula lähtee selvittämään, mitä tien päällä ja keikkapaikoilla oikein tapahtuu juuri ennen artistin keikkaa.
Jone ja tähdet -sarjassa päästään tutustumaan mm. Anssi Kelan, Vesalan, Sannin, Marko Hietalan sekä Klamydian kiireisiin keikkapäiviin. Ilalla on keikka, mutta sitä ennen on hoidettava haastattelut, fanitapaamiset, roudaaminen, soundcheckit... Sarja avaa artistien kiireistä arkea ja näyttää mitä tapahtuu lavan ulkopuolella - kuinka paljon jokainen keikka vaatikaan taustatyötä onnistuakseen!
Sarjassa Jone reissaa ympäri Suomea yhdessä artistien mukana ja vierailee myös heidän kodeissaan ja keikkabusseissa.
Tämä sarja on todellinen backstage-passi suosituimpien suomalaisartistien keikkapäivään!
Jone ja tähdet alkaa syyskuussa Nelosella ja Ruudussa.
Uusi Arman Pohjantähden alla vie katsojat paikkoihin joihin ei normaalisti pääse – kotisairaanhoidon, nuorisovankilan ja hautausurakoitsijan arki koskettaa rajusti

Arman Alizadin palkittu Arman Pohjantähden alla -dokumenttisarja palaa syksyllä ruutuihin kiinnostavilla näkökulmilla ja lähestymistavoilla suomalaiseen työhön. Sarjan neljännellä kaudella Arman tutustuu kahteentoista erilaiseen ammattiin, jotka pitävät suomalaisen yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Katsoja pääsee Armanin mukana paikkoihin, joihin vain harvalla on pääsy.
Tulevalla kaudella Arman tutustuu kotihoidon paljon keskusteltuun ja raskaaseen arkeen, kohtaa kuoleman hautausurakoitsijan näkökulmasta, hikoilee niin suurtalouskokin, hitsaajan, eläinlääkärin kuin rajavartijan kiireisessä arjessa sekä tutustuu väärälle polulle eksyneiden arkeen Helsingin nuorisovankilan suljetuilla käytävillä.
Arman lähtee merelle luotsin ja kalastajan mukana, ja pääsee todistamaan luonnon voimat Suomen syrjäisimmässä kylässä porosaamelaisten matkassa. Kehitysvammaishoidon ja Uuden lastensairaalan hoitajien työn myötä Arman näkee myös elämän haurauden ja merkityksen niille, joille kuolema on jatkuvasti läsnä.
“Oli yllättävää, miten vaativia ja vastuullisia nämä ammatit todellisuudessa olivat - toiset fyysisesti ja toiset henkisesti. Jouduin jatkuvasti menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle ja toteamaan, että yhteiskuntaamme ylläpitävät ihmiset ovat todellisia arjen sankareita. Ihmisiä, jotka tekevät suurella sydämellä ja ammattitaidolla elintärkeää ja vastuullista työtä", Arman sanoo.
Arman Pohjantähden alla antaa läpileikkauksen suomalaiseen yhteiskuntaan ja tekee näkyväksi ne ammatit sekä ihmiset, joita pidämme itsestäänselvyytenä ja joiden olemassaoloa emme edes ajattele. Niitä jotka turvaavat maatamme, saattavat rakkaamme hautaan, ruokkivat lapsemme ja hoitavat vanhuksiamme, mutta joiden palkoista säästetään ja uupumuksesta joudutaan lukemaan lehdissä.
Arman Pohjantähden alla alkaa syyskuussa Nelosella ja Ruudussa.
Joko nyt saadaan Suomeen uusi miljonääri?

Mitäpä olisi lauantai-ilta ilman "Loistavaa, loistavaa lauantai-iltaa" -tervehdystä ja Jaajo Linnonmaata? Huippusuosittu Haluatko miljonääriksi? jatkuu syksyllä Nelosella!
Uusi kausi startataan näyttävästi julkkisjaksolla, jossa hyväntekeväisyyspotista ovat mukana kilpailemassa mm. Roni ja Miklu Bäck. Kyllä! Veljekset palaavat takaisin studioon, sillä viime kertainen vierailu Haluatko miljoonääriksi? -hot seatilla, meni niin sanotusti penkin alle, ja pojat poistuivat studiosta tyhjin käsin.
Nyt he tekevät näyttävän paluun ja uskovat, että tällä kerralla kaikki menee toisin! Ensin täytyy vain olla nopeampi kuin muut julkkikset ja selvittää tiensä takaisin hot seatille.
Haluatko miljonääriksi? alkaa Nelosella ja Ruudussa syyskuussa.
Seinä antaa ja seinä ottaa – nappaako joku jälleen jättipotin?

Nelosen lauantai-illoissa paikkansa lunastanut huippujännittävä The Wall Suomi jatkaa unelmien toteuttamista syksyllä. Jokaisessa jaksossa yleisö saa purra kynsiään jännityksestä, kun studiossa toisensa hyvin tunteva kaksikko kilpailee armotonta peliseinää vastaan huikeista rahapoteista.
Heikki Paasosen juontamalla kolmannella kaudella nähdään jälleen valloittavia parivaljakoita, joille koko sydämestään toivoisi pelkkää hyvää. Kakkoskaudella mieliin ovat jääneet mm. kovia vastoinkäymisiä kokenut pariskunta Mikko ja Heidi Haukiputaalta, jotka onnistuivat kuittaamaan seinältä huikeat yli 98 000. Erityisesti Mikon vilpittömästä järkytyksestä kertonut spontaani "mitä v***ua?!?" -parkaisu heti voiton jälkeen herätti ansaittua huvitusta ja huomiota katsojissa.
Mennäänkö kolmannella kaudella jo maagisen sadan tonnin rajan yli? Haku kolmannen kauden kilpapareille on nyt auki!
The Wall Suomi 3. kausi alkaa Nelosella ja Ruudussa lokakuussa.
”Sulla on tavaralle varmaan joku hinta?”

Aki ja Heli Palsanmäki ovat palanneet takaisin kotiin maailmalta, ja arkinen aherrus Hirvaskankaan huutokaupalla on alkanut.
Tällä kaudella huutokauppatavaraa Akille ja Helille myyvät mm. Mato Valtonen, Arttu Wiskari, Marko Asell, Leif Lindeman sekä Esko Kovero. Mitä Palsanmäet suostuvat maksamaanan moottorikelkasta, 1990-luvulta peräisin olevasta Leningrad Cowboys -oluesta, palasesta Helsingin tuomiokirkkoa, Arttu Wiskarin Sirpa-platinalevystä tai suopiilusta?
Erikoiset ja ennen näkemättömät toikat, heljät, arabiat ja humppilat ovat jälleen Palsanmäkien tiukan tarkastelun alla.
Mukana uudella kaudella nähdään totta kai myös Markku, joka jatkaa ahkerasti Design by Markku -tuotteidensa ideointia ja valmistusta. Toimiiko puinen kylmälaukku tai miten onnistuu tervaisen saippuan valmistaminen Helin munkkirasvasta?
Suomen huutokauppakeisari alkaa elokuussa Nelosella ja Ruudussa.
Syksyn hauskin show tuo huippukoomikot olohuoneisiin!

Nyt on naurussa pitelemistä! Suomen parhaat stand up -koomikot nousevat lavalle liveyleisön eteen ja antavat parastaan!
Syksyn uusissa Stand Up! -jaksoissa lavalle nousevat mm. Niko Kivelä, Ilari Johansson, Ali Jahangiri, Matti Patronen, Jacke Björklund, Aatu Raitala, Teemu Vesterinen, Illuusia Sarvas, Mikko Vaismaa, Ursula Herlin, Anitta Ahonen, Tomi Haustola sekä Heikki Vilja.
Stand up! alkaa lokakuussa Nelosella ja Ruudussa.